Oma Voima
energiamaalaus
OmaVoima -maalaus on kuin matka, jonka maalaan kankaalle. Maalatessa kuljen vahvassa läsnäolossa, yhdistellen valoa kaikkialle niin, että lopulta syntyy harmoninen, luonnollinen kokonaisuus, jossa lopulta varjot antaa tukea, turvaa ja suojaa valolle.
Matkan päämäärä on harmonian lisäksi omannäköinen elämä, pyyteettömässä rakkaudessa ja runsaudessa eläminen, sekä nautinnolla ja intohimolla luominen.
Maalaus toimii kuin peilinä sisäiselle maailmallesi, kutsuen lempeästi sisäistä maailmaa yhtymään taulun tarinaan. Maalaus vaikuttaa samanaikaisesti monella eri tasolla ja toimii näin ollen tehokkaana keinona asioiden tuomisessa todeksi fyysiseen todellisuuteen.
Oletko valmis lähtemään yhteiselle matkalle? ✨🙏🏻💜🧚
Teen maalauksia myös muihin tapeisiin, kuten voimamaalauksia eri elämäntilanteisiin ja sisustusmaalauksia.





